Törkeän maukas juurestahna

Syksy on nimenomaan juuresten aikaa, ja olenkin yrittänyt hyödyntää ajankohtaisia kotimaisia juureksia niin lämpimissä ruuissa kuin välipaloilla. Porkkana maistuu aina hyvin, mutta esimerkiksi lanttu vaatii omaan makuuni kypsennyksen. Miehelleni se maistuu sitten taas raakana sitäkin paremmin, joten meidän kodissamme juureksia kyllä kuluu.

 



Koska rakastan suuresti erilaisia tahnoja ja levitteitä, jotka toimivat niin monissa eri ruuissa, halusin kokeilla myös satokauden henkeen valmistettua juurestahnaa. Tahnan juurekset on kypsennetty uunissa, mikä antaa niille herkullisen paahtuneen lisämaun.

Juurestahna sopii lisukkeeksi eri ruuille, kastikepohjaksi, dipiksi tai levitteeksi leipien ja keksien päälle. Vaikka esivalmistelut vaativat hieman pilkkomista, kaiken kaikkiaan tahna on todella nopea valmistaa.

 

PAAHDETTU JUURESTAHNA

5 porkkanaa
~400g lanttua
1 palsternakka
1/2 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 purkki kikherneitä
2 rosmariinin oksaa silputtuna
1tl oreganoa
1/2dl oliiviöljyä (osa pellille)
1/2tl suolaa
Mustapippuria maun mukaan

Pilko kaikki vihannekset pienemmiksi paloiksi ja levitä ne uunipellille. Lirauta kasvisten päälle hieman oliiviöljyä sekä ripottele kuivattua oreganoa sekä mustapippuria.

 

Paahda kasviksia uunissa 225 asteessa noin 50 minuuttia, kunnes ne ovat kunnolla pehmenneet. Kasviksiin saa tulla paahtopintaa. Anna kasvisten jäähtyä täysin.

 

Valuta kikherneistä neste ja huuhtele ne huolella. Sekoita kasvikset yhdessä muiden ainesten kanssa tehosekoittimella tai sauvasekoittimella mahdollisimman sileäksi, yhtenäiseksi tahnaksi. Voit säädellä tahnan paksuutta nesteen määrällä. Öljyn lisäksi voit lisätä sekaan vaikka vettä, mikäli haluat tahnasta löysempää. Koostumus riippuu ihan käyttötarkoituksesta. Itse suosin juurestahnaa erityisesti näkkärin päällä, jolloin se saa ollakin aika paksua.

 

Säilytä valmis juurestahna jääkaapissa ja käytä muutaman päivän sisään.

Juurestahna on loistava tapa hyödyntää satokauden juureksia, joten niitä kannattaakin nyt kantaa kaupasta kotiin isoissa erissä. Tahnaan saat upotettua ison kasan juureksia monipuolisesti, ja saat nautiskeltua niitä entistä useammin.

 

Juurestahnaa voi yksinkertaisimmillaan sekoittaa vaikka pastan tai riisin kanssa ja nauttia täysipainoista kasvisateriaa. Meillä se kylläkin kului loppuun hetkessä juuri kauranäkkärin päällä nautiskeltuna.

❤️Sara

Kommentit

Kokeile myös näitä herkkuja!