Raskaus ja erikoisruokavalio - oma kokemukseni

Raskaus ja erikoisruokavalio - siinäpä yhdistelmä, mikä saa monen pään pyörälle. Mistä saada riittävästi ravinteita kehittyvälle vauvalle? Mitä syödä kun mieli tekisi vain kaikkea ei-suositeltua? Entä sitten kun vauva syntyy, millaista ruokavaliota kasvava lapsi aikanaan noudattaa? Erikoisruokavaliot ja lapset ovat monesti se punainen vaate, joka kuohuttaa etenkin anonyymissa somemaailmassa.


Raskaana ollessaan valtaosa noudattaa ainakin jossakin määrin rajattua ruokavaliota, vaikka olisi ennen raskautta syönyt kaikkea. En ole täällä blogissa koskaan tarkemmin avannut omia syitäni noudattaa erikoisruokavaliota, enkä myöskään maininnut olevani nyt raskaana (surprise!). Alkuvaiheen jälkeen en ole niinkään kokenut tarvetta salailla asiaa, kuin kokenut sen sopivan huonosti ilmoitettavaksi erilaisten ruokaohjeiden keskelle. Eihän ketään gluteenittoman leivän ohjeen etsijää kiinnosta olenko raskaana vai en? Aihe on kuitenkin sellainen, mistä olisin itse mielelläni lukenut muiden kirjoittamana, joten ajattelin jakaa nyt aiheen pohjalta omia ajatuksiani ja kokemuksiani.

Haluan korostaa, että kyseessä ei ole minkäänlainen suositus, opastus tai neuvonta muita varten. Itse olen saanut ohjeistusta ruokavaliooni omalta lääkäriltäni, sekä aihepiirin itsenäisestä opiskelusta. Sikäli ainoa todellinen neuvo, jonka haluan jokaiselle antaa, on se, että kuuntele omaa kehoasi ja oloasi. Jatkuvat vatsavaivat, vetämättömyys, energianpuute, uniongelmat ynnä muut hyvinvointia heikentävät seikat eivät kuulu normaaliin hyvinvointiin. Jos siis tunnet, että jokin on pielessä, pyri hakemaan apua. Kyse voi olla hyvinkin pienestä seikasta, johon löytyy helppo ratkaisu. Ruokavalio ei missään nimessä ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin, mutta koska suoliston merkitys hyvinvoinnillemme on valtava, on ruokavalio yksi niistä seikoista, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Kannattaa kuitenkin muistaa, että se mikä toimii yhdelle ei välttämättä toimi toiselle. Siksi oman kehon kuuntelu on ensisijaisen tärkeää.



MINÄ JA ERIKOISRUOKAVALIO

Olen kirjoittanut blogia nyt jonkin aikaa ja jakanut melko vähän itsestäni, vaikka toisaalta erikoisruokavalion noudattajana koen ajoittain tarvetta kertoa omista valinnoistani. En selittää, perustella tai missään nimessä päteä, vaan avata hieman omien syideni taustoja. Minulle erikoisruokavalio oli aluksi pakko, kunnes siitä alkoi tulla itse tekemäni valinta. Syyni sen noudattamiseen ovat aina olleet terveydellisiä, eivät vallitsevat trendit, dieetit tai sosiaalinen paine.

Minä olen ollut erikoisruokavaliolla vuosien ajan, jopa sen verran kauan, etten osaa enää sanoa kuinka monta vuotta on jo ehtinyt kulua. Kimmoke ruokavalion muuttamiseksi lähti silloiselta lääkäriltäni, joka hoiti minua kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi. Olin syönyt lääkkeenä kilpirauhasen vajaatoiminnassa yleisesti käytettyä tyroksiinia yli kymmenen vuotta, mutta oireeni eivät helpottaneet. Elin jatkuvan uupumuksen, aivosumun ja ahdistuksen vallassa, mutta koska verikokeissa kilpirauhasarvoni olivat viitearvojen sisällä, en saanut apua. Pystyin toki nauttimaan asioista, pitämään hauskaa ja kokemaan myös energisiä päiviä, mutta välillä en yksinkertaisesti meinannut päästä sängystä ylös. Sitä olotilaa on vaikea kuvailla ymmärrettävästi. Jatkuva uupumus aiheutti sellaista ahdistusta, että arjesta suoriutuminen oli jatkuvaa kamppailua. Samalla sitä mietti, miksi minä olen niin laiska ja saamaton, etten pysty samaan kuin muut. Sen puolesta minun on viime vuosina pitänyt tutustua itseeni ja rakentaa omaa identiteettiäni uudestaan. Huomata, että en olekaan laiska, en vain ollut kunnossa.

Uuden lääkärin myötä elämäni alkoi vihdoin muuttua. Aloin syödä tyroksiinin lisäksi myös kiisteltyä liotyroniinia, eli T3-hormonia. Samalla lääkäri ohjeisti myös ruokavaliomuutoksiin. Aluksi muutokset lähtivät käyntiin hitaasti, ja edelleen söin silloin tällöin esimerkiksi karkkia tai riisipiirakoita. Vähitellen ruokavalioni alkoi siirtyä yhä enemmän täysin viljattomaan, maidottomaan, palkokasvittomaan, soijattomaan ja sokerittomaan ruokavalioon. Samalla myös oloni parani merkittävästi. Oikeastaan vasta silloin huomasin eron entiseen olotilaani ja kuinka epänormaali se olikaan ollut. Enää en ahdistunut työpäivistä tai siitä, että töiden jälkeen olin sopinut vielä muita menoja. Minua ei itkettänyt aamulla kellon herättäessä. Mieleni ja jopa katseeni tuntui skarpilta - en seurannut muuta maailmaa enää tönkön sumun läpi. Kaiken lisäksi myös vatsani alkoi toimia huomattavasti paremmin, enkä kärsinyt jatkuvista kivuista. Se jos mikä motivoi jatkamaan erikoisruokavaliolla, vaikka siinä omat haasteensa olikin.


 


Vuosien kuluessa ruokavalioni on muuttunut edelleen. Sanalla sanoen se on rentoutunut. Pikkuhiljaa aloin jälleen lisätä ruokavaliooni ruoka-aineita, joita en aiemmin käyttänyt. Miksikö? Koska pidemmällä tähtäimellä todella rajattu ruokavalio on omanlaisensa rasite, joka aiheuttaa paitsi stressiä myös ruokavalion yksipuolisuutta. Minä reagoin itselleni sopimattomaan ruokaan ensisijaisesti vatsallani: turvotus ja kipu ovat heti läsnä. Saan helposti myös päänsärkyä, suunnattoman väsymyksen ja myös ärtyneen mielialan - kaikki tuttuja ajalta, jolloin en voinut hyvin. Omia oireita seuraamalla oli helppo kokeilla mitkä ruuat minulle sopivat ja mitkä eivät. Palkokasvit, soijatuotteet ja satunnaisesti maito voin ja juuston muodossa alkoivat taas ilmestyä lautaselleni. Viljoista aloin ensimmäiseksi syödä riisiä, ja myöhemmin kokeilla tattaria sekä gluteenitonta kauraa. Tällä hetkellä ruokavalioni on siis pääpiirteissään vain gluteeniton, mutta gluteeninkaan kanssa ei tarvitse nipottaa, vaan voin hyvin mökillä ollessa paahtaa omat leipäni samassa paahtimessa muiden kanssa.

Olen monella tavalla onnekas, koska en ole kuolettavan allerginen. Minun kohdallani on ensisijaisesti kyse valinnasta, jonka olen tehnyt omaa oloani helpottaakseni. Jos en huomaisi sen olevan oman hyvinvointini parhaaksi, en viitsisi sitä jatkaa. Olisihan se totta kai helpompaa syödä ihan mitä vain, eikä aina joutuisi kyselemään mistä mikäkin ruoka on valmistettu. Nykyisellään olen kuitenkin tilanteeseen niin tottunut, etten koe sitä ongelmaksi. Päinvastoin, minulla on mahdollisuus valita. Olen oppinut leipomaan ja valmistamaan suosikkiruokiani vaihtoehtoisilla aineksilla, ja saan edelleen nauttia hurjan hyvää ruokaa. Innostukseni ruuanlaittoon, leipomiseen ja hyvinvointiin on lähtenyt nimenomaan erikoisruokavalion kautta, ja siitä on tullut niin iso osa elämääni, etten voi muuta kuin olla kiitollinen. Ilman erikoisruokavaliota tuskin tätä blogiakaan olisi syntynyt.



  
Pyrin edelleen välttämään maitotuotteita, valkoista sokeria ja gluteenia, mutta en suhtaudu asiaan maanisesti, koska minun ei tarvitse. Silloin tällöin juusto maistuu erinomaisesti ja sokeriakin saattaa esimerkiksi ravintolan jälkiruuassa tulla maisteltua. Liiallisessa määrin se kuitenkin aiheuttaa todella inhottavan olon, eikä minun tee mieli enempää. Sen sijaan luonnolliset makeuttajat, kuten hunaja, eivät aiheuta huonoa oloa, minkä vuoksi suosin niitä. Sinänsä hyvin yksinkertaista - syön pääsääntöisesti ruokaa, mistä minulle tulee hyvä olo. Kun joskus syön jotakin sellaista, mistä seuraa inhottava olo, mieleni tekee palata takaisin hyvää oloa tuovien ruokien pariin ja huomata, kuinka olo helpottuu.

RASKAUS JA ERIKOISRUOKAVALIO


Raskaana ollessa suositellaan välttämään joitakin ruoka-aineita, koska niistä voi olla vaaraa sikiölle. Raaka liha ja kala, pehmeät pastoröimattomat juustot, lakritsi ja salmiakki, yrttiteet, inkivääri, kofeiini sekä tietysti alkoholi ovat monien kieltolistalla. Koska olen itse ollut erikoisruokavaliolla jo ennestään, ei muutaman ruuan lisääminen listalle tuntunut vaikealta. Ainut ero on, että noiden ruokien syöminen voisi potentiaalisesti ollakin vaarallista, vaikka niistä ei huonoa oloa seuraisikaan. Oma suhtautumiseni on pysynyt rentona, ja oikeastaan olen välttänyt vain raakaa lihaa ja kalaa sekä pehmeitä juustoja. Kalojen välttely onkin ollut se suurin haaste, sillä rakastan kylmäsavulohta ja sushia. Kyse on kuitenkin vain joistakin hassuista kuukausista, ja sen aikaa pystyn hyvin olemaan ilman ihan mitä tahansa. Inkivääriä olen käyttänyt mausteena, kahvia juonut kupin silloin tällöin ja pistänyt suuhuni satunnaisesti myös lakritsia.

  
Lohileipiä on kieltämättä vähän ikävä, mutta ai että ne varmasti maistuvat sitten pitkästä aikaa hyvältä!


Suurempi ongelma raskauden aikana on ollut ruokahaluttomuus. Etenkin alkuraskauden aikana etova olo ja järjetön laskuhumalaa muistuttava uupumus veivät kaiken mielenkiinnon ruokaa kohtaan. Blogiin ei tullut kehiteltyä yhtä ainutta uutta ohjetta, ruokaa valmistin ylipäätään todella vähän ja  mielihalut olivat tiessään. Söin hedelmiä ja kuivaa leipää. Ei maistunut aamupuuro, salaatti tai lämmin ruoka. Kasviksia ja oikeaa ruokaa (=ei pelkkiä välipaloja) pakotin itseni syömään, mutta niitä ei todellakaan tehnyt mieli. Siinä vaiheessa tunsinkin syyllisyyttä, koska etenkin vihannekset olisivat tärkeitä sikiön kehitykselle. Toisaalta mietin myös niitä odottajia, joilla ruoka ei edes pysy sisällä, ja jotka silti saavat terveitä vauvoja.

  
Erilaiset kasvimaitoon tehdyt lämpimät juomat ovat olleet toimiva ratkaisu, kun ruoka ei maistu

Näin raskauden loppupuolella syöminen on helpottanut huomattavasti, mutta ruokahalua vähentää vatsasta puuttuva tila. Annoksia on pitänyt pienentää ja lisätä, sillä vatsa täyttyy jo pienestä määrästä ruokaa. Usein illalla nukkumaan mennessä olo tuntuu todella täydeltä, vaikka en olisi iltapalaksi syönyt juuri mitään. Jos olo pääsee liian täydeksi, alkaa helposti närästämään - vaiva, josta en ole koskaan aiemmin kärsinyt ja jolta haluan välttyä viimeiseen asti! En voi edelleenkään sanoa kaipaavani vihanneksia, mutta syön niitä, koska tiedän niiden tekevän hyvää. Hedelmät sen sijaan maistuvat hyvin, ja kesällä huomasin nauttivani jälleen ihanasta kaurapuurosta. Jogurtit, vanukkaat, smoothiet, marjat, keitot ja viininlehtikääryleet ovat takuuvarmoja.




Mitä raskauteen tulee, en ajattele olevani erikoisruokavaliolla, vaan syöväni juuri sitä mitä mieli tekee. Joku ei tykkää tomaatista, ja välttää kaikkea tomaattipohjaista. Onko silloin kyseessä erikoisruokavalio, vai puhtaasti valinta? Jos mieli tekee leipää, leivon sen toki yleensä itse gluteenittomista jauhoista, mutta leipää syön yhtä kaikki. Vuosien varrella olen oppinut valmistamaan omia suosikkejani erikoisruokavalion puitteissa, ja löytänyt myös lukuisia uusia herkkuja, joihin en välttämättä olisi muussa tapauksessa tullut kiinnittäneeksi huomiota. Valinnat tulevat minulta tätä nykyä niin luonnostaan, ettei niitä tarvitse edes erikseen miettiä. Keitän puuron mantelimaitoon ja käytän kahvin seassa kookos-soija-mantelimaitosekoitusta, vaikka aamiaisleivällä saattaisi samalla olla ihan oikeaa juustoa. Rakastuin myös hetkessä Alpron uuteen sokerittomaan mangojogurttiin! Moni voi ajatella, että on yhtä tyhjän kanssa välttää maitotuotteita, jos kuitenkin syö joskus juustoa. Mutta minulle se toimii oikein hyvin. Maidon määrä pysyy huomattavasti pienempänä syömällä silloin tällöin juustoa, kuin kaatamalla lisäksi murojen sekaan tavallista maitoa ja lusikoimalla ohessa maitopohjaista jogurttia. Kun kyse ei ole vaarallisesta allergiasta, nautitun ruoka-aineen määrällä voi olla vaikutusta. Lisäksi mieheni ei voi käyttää maitotuotteita, joten meillä yhdessä syötävät ruuat valmistuvat maidottomina. Mantelimaitoon keitetty kaurapuuro on sitä paitsi niin hemmetin hyvää, etten vaihtaisi sitä mihinkään!

ERIKOISRUOKAVALIO ELÄMÄNTAPANA


Erikoisruokavalio kuulostaa helposti rajatulta. Väärin koostettuna se voi toki olla myös sitä. Omalla kohdallani koen syöväni huomattavasti monipuolisemmin ja terveellisemmin kuin ennen erikoisruokavaliolle siirtymistä. Teen melkeinpä kaikki ruuat itse. Syön paljon hedelmiä, vihanneksia ja marjoja. Olen korvannut irtokarkit erilaisilla terveellisemmillä herkuilla, kuten raakakakuilla, taateleilla ja raakasuklaalla. Joskus suuhuni on eksynyt myös jokunen gluteeniton laku, mutta niiden kanssa on osattava lopettaa ajoissa, tai perässä seuraa varsin pian inhottava sokerikrapula. Osaan kuunnella kehoani ja vastata sen tarpeisiin. En aina, en täydellisesti, mutta opetellen. Koen, että suhtautumiseni on rento ja salliva. Jos todella haluan jotain niin totta kai voin sitä syödä. Yleensä en kuitenkaan halua, koska tiedän millainen olo siitä seuraa. Nautin mieluummin palasta itsetehtyä suklaakakkua ja hyvänä pysyvästä olosta kuin houkuttelevan näköisestä berliininmunkista.






Raskaus ja erikoisruokavalio eivät ole missään määrin huono tai pelottava yhdistelmä. Uskon, että olen omalla syömiselläni antanut kasvavalle vauvalleni hyvää ravintoa. Se, etten syö vehnää, ruista, ohraa tai tavallista jogurttia ei ole vauvaltani pois, sokerista nyt puhumattakaan. Uskonkin, että tärkeintä mitä voin lapselleni ruuasta opettaa on sen arvostus ja stressittömyys. Ruuasta saa nauttia, siihen saa panostaa ja sen tekeminen voi olla todella hauskaa. Elämän ei kuitenkaan tarvitse pyöriä ruuan ympärillä, vaan välillä on ihan ok tehdä asiat helpoimman kautta ja antaa aikaa myös muulle. Itseäni on auttanut suunnattomasti se, että nautin tuoteselosteiden syynäämisestä ja uusien tuotteiden kokeilemisesta, kuten myös ruuanlaitosta. Ymmärrän, että se ei ole läheskään kaikille mieluista puuhaa.




Mitä tulevan lapsen ruokavalioon tulee, uskon että aika näyttää. Mikäli lapsi ei oireile, en näe syytä kieltää häneltä mitään ruoka-ainetta. Ennemmin haluan antaa mahdollisuuden maistella, kokeilla, kiinnostua ja inspiroitua. Kotona syömme kuten tähänkin asti, mutta kodin ulkopuolella tarjolla olevan mukaan. Kuinka se meidän kohdallamme toimii, sen näemme aikanaan. Mutta meillä ei ole kiellettyjä ja sallittuja ruokia, eikä syöminen ole minkäänlainen stressin aihe.





Ruokailu on mahdollisuus kokoontua yhteen, keskustella, nautiskella ja pitää itsestään huolta. Joskus se tarkoittaa vihermehua; joskus runsasta palaa suklaata. Kummatkin ovat yhtä tärkeä osa elämää. Ja sen verran olen tätä toukkaa jo oppinut tuntemaan, että suklaa tuntuu aiheuttavan jo nyt vatsassa varsinaiset bileet! Äitiinsä tullut.


❤️Sara 

Kommentit

Kokeile myös näitä herkkuja!