Terveelliset rice krispiet

Olin joulukuussa muutaman päivän Tallinnassa, ja ostin Karu Talu Šokolaadista, eräästä vanhan kaupungin suklaamyymälästä, mielettömän herkullista Snickersistä vaikutteita saanutta suklaata, jossa oli rapea, tahmainen riisimurosisus. Siitä asti mieleni on tehnyt sitä uudestaan.


Suosittelen muuten kyseistä suklaaputiikkia lämpimästi, mikäli satutte Tallinnaan päin suuntaamaan.

Suklaat olivat käsintehtyjä ja vegaanisia, ja suurin osa myös gluteenittomia. Maistella sai etukäteen niin montaa laatua kuin halusi, ja henkilökunta oli todella ystävällistä. Isoja, tuhteja suklaapaloja sai ostaa kahdella eurolla kappale! Ostin muistaakseni viittä eri laatua.


Koska suklaassa viehätti erityisesti juuri se tahmainen täyte, halusin valmistaa ennen kaikkea juuri sitä. Suklaata tuli mukaan lähinnä koristeeksi ja pieneksi lisämauksi.

 

Rice krispiet ovat siitä jännä herkku, että sinänsä ihan terveelliseksi välipalaksi kykenevistä aineksista on tehty imelä sokeriseos. Siksi ajattelinkin, että itse tekemällä tästä herkusta saisi välipalakelpoisen, jonka myös lapsiperheet voivat kelpuuttaa. Käytin puhtaita, aitoja raaka-aineita ja valmistin terveellisiä rice crispieitä, jotka ovat tahmaisia ja rouskuvia, mutta samalla ravitsevia ja täyttäviä.

 

Joten valmistapa oma satsi ja rouskuttele välipala-aikaan menemään!

TERVEELLISET RICE KRISPIET


8dl sokerittomia täysjyväriisimuroja
1,5dl makeuttamatonta pähkinävoita (käytin maapähkinää)
1/2dl vaahterasiirappia
10 kuivattua taatelia
1,5dl kookosmaitoa
2rkl kookosöljyä
Ripaus vaniljajauhetta
Ripaus suolaa
+ 1/2dl raakasuklaata sulana

Liota taateleita tunnin ajan. Kaada liotusvesi pois ja soseuta taatelit kookosmaidon kanssa sosemaiseksi. Käytä blenderiä tai sauvasekoitinta.

Yhdistä taatelineste, kookosöljy, pähkinävoi, vaahterasiirappi, vaniljajauhe ja suola kattilassa, ja kiehauta seos nopeasti. Madalla lämpöä ja anna seoksen kuplia miedolla lämmöllä muutama minuutti koko ajan sekoittaen, kunnes se paksuuntuu. Lopuksi lisää sekaan riisi, ja sekoita aineksia vielä sauvasekoittimella tai tehosekoittimella niin, että saat yhtenäistä, tahnamaista massaa. Voit myös sekoittaa käsin, mikäli se onnistuu. Apuna voi käyttää esimerkiksi survinta.

Levitä massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Huomioi massan määrä ja se, minkä paksuisia haluat valmiiden palojen olevan. Itse käytin leipävuokaa. Jos haluat valmistaa isomman satsin, uunipeltikin toimii hyvin, mutta ohjeen määrillä tavallinen pelti on turhan iso.

Laita vuoka jääkaappiin ja anna jähmettyä muutaman tunnin ajan.

 

 

Leikkaa valmis jähmettynyt massa haluamasi muotoisiksi palasiksi. Minä tein neliöitä.

Sulata lopuksi raakasuklaa vesihauteessa ja valuta palojen päälle, jos haluat.

Säilytä valmiit rice krispiet jääkaapissa kannellisessa rasiassa, jotta ne eivät kuivu.

Valmiit rice krispiet ovat ihanan makeita ja tahmaisia! Loistava välipala ennen treeniä tuomaan energiaa, tai muuten vain iltapäivällä olon alkaessa hyytyä.

 

 

Rouskuvat riisimurot, pähkinäinen toffeemassa ja täyteläinen raakasuklaa tekevät terveellisistä rice krispieistä todellisen välipalasuosikin!

 

 

Helppo ja maistuva vaihtoehto energiapatukoille, joka kulkee helposti matkassa mukana.

❤️Sara

Kommentit

  1. Olisiko taateleita mahdollista korvata jollain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, en ole kokeillut muuten...mutta luulisin, että muutkin kuivahedelmät voisivat toimia. Esim. viikunat, luumut ja rusinat voisivat sopia. Toki maku muuttuu samalla. Jos kuivahedelmät eivät ollenkaan sovi, voit myös kokeilla jättää vain taatelit pois ja lisätä pähkinävoin määrää muutaman ruokalusikallisen ja vastaavasti vähentää kookosmaidon määrää noin 1/2dl. Taateleista tulee ihana toffeemainen maku, mutta jos stevia sopii, niin voithan lisätä toffeen makuista steviaa, jos se käy? Kerro miten onnistuit.

      Poista
    2. Kiitos vinkeistä :) tulen kertomaan miten saan onnistumaan, kun testailen ��

      Poista
  2. Osaatko sanoa, mistä voisi ostaa sokerittomia riisimuroja? Vai löytyykö perusmarketista jokin merkki? Löysin blogisi jokin aika sitten, ja tämä monien muiden reseptien ohella näyttää niiin herkulliselta, että pakko päästä kokkaamaan itsekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että olet löytänyt mieluisia reseptejä! Uskoisin, että sokerittomia riisimuroja löytyy ihan perusmarketeistakin, mutta en ole itse sieltä tullut etsineeksi. Olen ostanut itse Punnitse & säästän irtomyynnistä sekä Ruohonjuuresta, joten niistä ainakin löytyy.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kokeile myös näitä herkkuja!