Maidottomat vegaaniset minttusuklaatryffelit

Olen viime aikoina innostunut jos jonkinmoisten tryffeleiden valmistuksesta. Oli jo korkea aika päätyä ikisuosikkini minttusuklaan pariin! Koska minttusuklaan himo ei odottanut, piti valmistaa tryffeleitä mahdollisimman nopeasti.

Jos vielä mietit mahdollisia joululahjoja tai kylään viemisiä, suosittelen ehdottomasti kotitekoisia tryffeleitä kauniissa paketissa. Itsetehtyinä tryffelit sopivat lukuisiin eri ruokavalioihin, ja ovat tarpeen tullen muokattavissa kaikille sopivaksi. Kaunis, maistuva lahja, joka on huomattavasti hintaansa arvokkaampi lahja!

Valmistusprosessia nopeuttaa huomattavasti tryffeleiden jähmettäminen pakastimessa, mutta jos ei ole niin kiire, jähmettämisen voi tehdä myös jääkaapissa. Jääkaappia yleensä suosin itsekin.


Mielettömän onnistuneen minttu-raakasuklaakakun jälkeen olen vain odottanut mahdollisuutta hyödyntää tuota ylettömän herkullista reseptiä uudella tavalla. Tryffelit ovat kuin pieniä suklaakakun palasia, joten kakkureseptin muuntaminen tryffeleiksi tuntuu hyvin loogiselta.

 

Tryffeleiden ainekset noudattavat hyvin samaa kaavaa kuin kyseisen raakakakun täyte, mutta toki tryffeleiden valmistukseen sovellettuna. Jotta ainesosien superravinteista saataisiin kaikki mahdollinen irti, tein myös tryffelit raakana versiona. Jos raakuus ei ole itsellesi olennaista, voit sulattaa ainekset vesihauteen sijaan miedolla lämmöllä liedellä. Sekoittele kuitenkin huolella, jotta ne eivät pala pohjaan.

MINTTUSUKLAATRYFFELIT

2dl kookoskermaa
1dl raakakaakaojauhetta + lisää pinnalle
~120g mintturaakasuklaata (käytin 4kpl Goodion 30g mintturaakasuklaalevyjä)
1dl raakakaakaovoita
1dl kaakaonibsejä
1/2dl vaahterasiirappia
2tl piparminttuöljyä (ei pakollinen, mutta lisää mintun makua)

Sulata kaakaovoi ja raakasuklaa vesihauteessa. Lisää sekaan muut ainekset, ja sekoita huolella, kunnes sinulla on paksua, tasaista massaa.

 
 
Laita massa puoleksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään.



Pyörittele massasta sopivan kokoisia palloja. Käsien öljyäminen auttaa massan käsittelyssä. Pyörittele halutessasi pallot raakakaakaojauheessa, ja asettele leivinpaperilla vuoratulle alustalle. Laita tryffelit jääkaappiin pariksi tunniksi, kunnes ne ovat jähmettyneitä.



Säilytä valmiit tryffelit kylmässä ja nauti kahden viikon sisällä. Tryffeleitä voi myös pakastaa.

 

Näillä kelpaa herkutella erityisinä hetkinä! Minttusuklaatryffelit ilahduttavat suuresti siellä lahjapaketissakin. Kauniisti pakattuina kotitekoinen tryffelirasia on arvokas ja sydämellinen lahja, josta nauttivat kaikki - myös ne, joilla on jo kaikkea.

❤️Sara


Kommentit

Kokeile myös näitä herkkuja!