Lakritsipuuro sitruunakermalla ja lakupähkinöillä (G, M, V)

Kun päivä alkaa herkkupuuroaamiaisella, edessä ei voi olla muuta kuin erinomainen päivä. Lakritsipuuro sitruunakermalla ja törkeän maukkailla lakupähkinöillä oli kerrassaan liian hyvää!

 


Sain testattavaksi Tuulia Järvisen ja Tiina Strandbergin puuroreseptikirjan Puuron uusi aika (Atena, 2017), josta olin haaveillut jo pidempään. Minä kun olen suorastaan puurohullu, tällainen gluteenittomia ja maidottomia esittelevä puurokirja oli erittäin tervetullut lisä reseptikirjojen joukkoon.



Puuron uusi aika on täynnä mitä ihanimpia ja mielikuvituksellisimpia ohjeita erilaisiin terveellisiin, ravitseviin ja maistuviin herkkupuuroihin, vanukkaisiin ja jogurtteihin, joilla omia puurohetkiä voi elävöittää ja muunnella loputtomasti. Monet kirjan ohejista houkuttelivat heti, enkä ole moisia herkkupuuroja osannut tulla itse edes ajatelleeksi. Joten tartuin innolla toimeen.


Ainut vaikeus oli osata valita minkä puuron oikein kokeilen ensimmäiseksi kaikista mukana olevista ihanista ohjeista. Päädyin lopulta kaurahiutaleiden ja kvinoan sekoituksella tehtyyn puuroon, jonka päälle tulee sitruunakermaa ja lakupähkinöitä. Annos kuulosti ja näytti niin herkulliselta, että odotukseni olivat korkealla.


Alkuperäisessä ohjeessa määrät oli laskettu kahdelle, mutta itse tein vain yhden annoksen itselleni, joten laitoin tänne puolitetun ohjeen. Paitsi lakupähkinöille😏

 
 

LAKRITSIPUURO SITRUUNAKERMALLA JA LAKUPÄHKINÖILLÄ


Puuro


1/2dl kvinoaa
1/2dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1,5dl vettä
1,5dl kookosmaitoa
1,5tl vaahterasiirappia
1tl raakalakritsijauhetta
Ripaus jauhettua kardemummaa
Ripaus suolaa

Huuhtele kvinoa huolella. Kiehauta nesteet kattilassa ja lisää sekaan kvinoa sekä kaurahiutaleet. Keitä kannen alla 15 minuuttia, lisää mausteet ja anna hautua pienellä lämmöllä vielä viitisen minuuttia.

Vettä päädyin lisäämään ihan tilkan, jotta puuroa voi hauduttaa pitkään ja rauhassa. Tykkään myös vähän löysemmästä, en kokkareisesta puurosta.

Sitruunakerma

1dl kookoskermaa (käytin Karaa)
1/2rkl sitruunamehua
1tl vaahterasiirappia
1/4tl kurkumajauhetta

Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin tölkkikookosmaitoa, jossa kaavitaan kulhoon tölkin pinnalla oleva paksu valkoinen osa. Se vatkataan yhteen muiden ainesten kanssa ja annetaan tekeytyä jääkaapissa.

Itse käytin Kara-merkkistä pahvitetraa, jonka vatkasin sähkövatkaimella kermaiseksi vaahdoksi ja lisäsin sen jälkeen muut ainekset. Pyöräytin ne vielä sähkövatkaimella sekaisin. Tein kerman valmiiksi jo edellisenä iltana.

Lakupähkinöitä suositeltiin ohjeessa tekemään tupla-annos, jotta niitä riittää myös myöhempään herkkunälkään.  Sehän minulle sopii! Vaikka siis puolitin muut annokset, tämän ohjeen tuplasin alkuperäisestä, ja laitoin tuplamäärät myös tänne (koska niitä kannattaa todellakin tehdä enemmän).

Lakupähkinät

1dl cashewpähkinöitä
2rkl kookosöljyä
2rkl vaahterasiirappia
1tl raakalakritsijauhetta
Ripaus suolaa

Pilko cashewpähkinät pienemmäksi. Sulata kookosöljy pannulla ja lisää mausteet sekä pähkinät. Paahda seosta pannulla sekoitellen, kunnes pähkinöt ovat kullanruskeita ja lakuseoksen peittämiä. Anna jäähtyä. (Tein myös pähkinät valmiiksi edellisenä iltana. Näin herkkupuuro valmistui aamulla vaivattomasti samalla, kun laitoin itseni lähtökuntoon!)



Tarjoa puuro lämpimänä sitruunakerman ja lakupähkinöiden kanssa.

Täytyy sanoa että puuro oli juuri niin hyvää kuin olin kuvitellutkin - ja lakupähkinät vielä parempia. En voi käsittää, etten ole tullut tehneeksi niitä aiemmin! Tästä lähtien lakupähkinöitä on oltava. Aina.

Tykkään täyteläisistä ja tuhdeista puuroista, joilla mahan saa heti aamusta täyteen ja energiaa riittää pitkälle, koska itselläni aamiaisen ja lounaan väli venähtää helposti jopa kuuteen tuntiin. Olen yleensä aamuisin todella nälkäinen, ja jos ruokaa ei tule nopeasti, iskee pahoinvoiva olo.



 

Tällä puurolla sai todellakin mahan täyteen ja energiaa päivään. Se on myös varsinainen herkkupuuro, joten itselleni olisi riittänyt pienempikin annos ja sen ohessa olisi voinut syödä jotakin muuta. Pähkinät olivat todellakin uskomattomia - suosittelen todellakin kokeilemaan. Sitruunakerma oli myös erittäin herkullista, ja sopi lakritsin pariksi täydelliseksi. Annos ei ollut liian makea tai mausteinen, mutta tyhjään nälkäiseen mahaan nautittuna kermaa oli vähän liikaa. Annos sopisi itselleni paremmin iltapalaksi tai pienempänä annoksena osaksi aamiaista jonkin suolaisemman ja raikkaamman ohella.


Puuron uudessa ajassa on reseptejä niin tämänkaltaisiin herkkupuuroihin, suolaisiin puuroihin kuin vanukkaisiin ja tuorepuuroihin.

 

Kuvat ovat kauniita ja houkuttelevia, ja olenkin jo merkannut useamman sivun, joiden herkullisia ohjeita haluan kokeilla seuraavaksi. Olisiko se vaikka Snickers tai Banoffee-puuro...?

❤️Sara

* Kirja saatu testattavaksi blogin kautta

Kommentit

  1. Tämä on kyllä hauska kirja! Itse olen testannut siitä mm. Snickers-puuroa :)
    http://blogit.kauneusjaterveys.fi/pilketta/puuron-uusi-aika/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, paljon ideoita mitä ei olisi itse tullut ajatelleeksikaan. Monta testattavaa puuroherkkua vielä edessä😊

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kokeile myös näitä herkkuja!