Proteiinipitoiset tortillasipsit (G, M)

Rehti kulho nachoja on aina ollut yksi ehdottomista suosikeistani niihin hetkiin, kun todella tekee mieli roskaruokaa. Aikanaan teimme nachot maissilastuilla, mikä teki valmistamisesta kovin nopeaa ja vaivatonta. Halusin kuitenkin keksiä maissilastuille vaihtoehdon - jotain sellaista, mikä tekee sipseistä edes vähän ravitsevampia ja terveellisempiä.


Kuvaan astuivat proteiinipitoiset, kotitekoiset "tortillasipsit". Myös ne ovat äärettömän helppoja valmistaa, eikä se oikeastaan vie edes kovin kauaa. Nämä sipsit ovat myös monikäyttöisiä: ne sopivat erinomaisesti salsan ja quacamolen kaveriksi, juustojen kanssa nautittaviksi pikkusuolaisiksi tai vaikka sipsien sijaan rouskuteltaviksi. Nachoihin ne sopivat erityisen hyvin, sillä ne ovat paksumpia ja kovempia kuin maissilastut, joten ne eivät mössäänny uunissa.


Kokeile näitä naposteltavia eri lisukkeiden kanssa, tai rakenna ihana nachoannos!

PROTEIINIPITOISET TORTILLASIPSIT


5 kananmunaa
1,5dl perunajauhoa
1dl riisiproteiinijauhetta
2dl kaurajauhoa
5rkl oliiviöljyä
Suolaa

Sekoita ainekset keskenään ja levitä taikina uunipellille. Paista 200 asteessa 15 minuuttia. Leikkaa pieniksi tortillasipseiksi - pizzaleikkuri toimii tässä hyvin. Levitä sipsit uudestaan pellille ja kuivata uunissa 150 asteessa noin 45-60 minuuttia, kunnes ne ovat sopivasti kuivuneet. Sipsit kovettuvat lisää jäähtyessään.




Jos haluat valmistaa nachoja, kumoa sipsit uunipellille ja koita kasata ne mahdollisimman tiiviisti yhteen. Annostele päälle maustettua jauhelihaa, paprikaa, punasipulia, tomaattia, jalapenoja - mitä ikinä haluatkaan. Oman annokseni päälle raastoin vielä lisäksi Violifen vegaanista juustoa. Jos käytät maitotuotteita, kunnon keltainen cheddar on kuin luotu tähän annokseen!





Paista uunissa 200 asteessa 20-30 minuuttia, kunnes juusto on hyvin sulanut (vegejuusto ei sula kuten normaalit).



Nachoista saat herkullisen tarjottavan myös isommalle porukalle. Täyttävää naposteluruokaa, mutta astetta paremmilla vaihtoehdoilla. Erittäin hyvää!

❤️Sara

Kommentit

Kokeile myös näitä herkkuja!