Yrttiperunat uunissa ja itse tehty pikamajoneesi

Peruna on meillä aika tavallinen lisuke, sillä se on helppo ja sopii moneen. Uudet perunat ovat kesäisin jo itsessään niin herkullisia, että niitä voisi napsia suuhunsa sellaisenaan. Tavalliset perunat keskellä talvea eivät ole kuitenkaan kummoisia. Mauttomia, kuivia ja suorastaan tylsiä. Niitä tulee laitettua keittoihin ja soseisiin, mutta harvoin keitettyä. Sen sijaan lohkoperunoita teen useita kertoja joka kuukausi. Niitä voi maustaa aina vähän eri tavalla, jolloin vaihtelua piisaa. Ja uunissa paahtuneet, rapeutuneet perunalohkot tekevät tylsistä talviperunoistakin varsinaista herkkua!


Lohkoperunoiden lisukkeeksi sopii paremmin kuin hyvin itsetehty majoneesi. Majoneesin voi valmistaa pidemmän ja vaikeamman kaavan mukaan, tai tehdä pikaversiona kuten tässä ohjeessa. Itse suosin pikaista valmistusta, jolloin majoneesin valmistus ei vaadi ylimääräistä vaivannäköä. Majoneesireseptejähän on netti pullollaan, ja majoneesia onkin helppo varioida erilaisilla makuyhdistelmillä. Oheisessa ohjeessa on simppeli perusohje, jota voi maustaa mielensä mukaan. Kotitekoisesta majoneesista saa myös aidosti terveellisen, kun jättää kaiken ylimääräisen hötön pois ja keskittyy olennaiseen. Hetkessä kiva ja terveellinen lisuke!


Nämä yrttiperunat ovat kenties se yleisin lisuke. Koska rakastan yrttejä! Perunoita ei kannata valmistaa seuraavaa päivää varten, koska ne ovat ehdottomasti parhaimmillaan tuoreena. 


Varaa 2-3 perunaa per syöjä, tai etene sen mukaan miten nälkäistä porukkaa pöytään on istumassa.

YRTTIPERUNAT

(kahdelle)

5 perunaa
2rkl oliiviöljyä
1tl rosmariinia
1tl timjamia
0,5tl meiramia
1tl suolaa

Lohko perunat neljään osaan ja huuhtele huolella. Kuoret kannattaa jättää, ellet jostain syystä halua niitä poistaa. Kuivaa lohkoja hieman talouspaperilla, ja kaada lohkot kulhoon. Lisää öljy ja mausteet ja pyörittele lohkoja kunnolla sekaisin, jotta mausteet levittyvät kaikkialle.


Paista 225 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes perunat ovat ruskistuneet.

PIKAMAJONEESI


1dl oliiviöljyä
1 kananmuna
0,5tl dijonsinappia
1rkl sitruunamehua
Ripaus suolaa
Ripaus valkopippuria
(1rkl yrttimaustesekoitusta, jos haluat)

Yhdistä ainekset kapeassa kulhossa tai kannussa. Aseta sauvasekoitin kulhon pohjaan kiinni. Yritä saada kananmunan keltuainen jäämään suoraan sauvan alle, jolloin seos sekoittuu vieläkin helpommin. Sitten vain käynnistä sekoitin ja vedä sitä hitaasti ylöspäin. Majoneesi valmistuu hetkessä.


Tein itse yrttimajoneesia, koska se sopii yrttiperunoiden kanssa kuin nenä päähän. Halutessasi voit jättää yrtit pois tai käyttää niiden tilalla chiliä, valkosipulia tai vaikka currya. Majoneesi sopii lisukkeeksi vaikka mihin!

Annoksen kruunasi mehevä entrecote

Suosikkiateriani nopeaan ja vaivattomaan koti-gourmeeseen!

❤️Sara

Kommentit

Kokeile myös näitä herkkuja!